Viime vuonna aloin harjoitella uintitekniikoita. Olin uinut ennenkin, mutta kutsuin vapaauintia krooliksi, ja rintauintia sammakoksi, ja sitä se todennäköisesti muistutti altaassakin. Erityisen vaikeaa oli oppia perhosuintia – tietää milloin potkaista ja milloin tehdä käsiveto – kunnes laitoin silmäni kiinni veden alla ja aloin kuunnella uintiani: whrll – whrll – veto! Aloin kuunnella kuinka vesi liikkui edelläni. Ja kuulin oikean hetken käsivedolle.

Vedellä tai uinnilla on rytmi. Jos uin vasten tätä rytmiä, joudun käyttämään enemmän voimaa, kuin jos kuuntelen sitä ja sopeudun siihen.

Aloin vähitellen nähdä kaikkialla rytmejä, ja kaiken rytmeinä. Olin kuin hurmoksessa.

Blues, dubstep, downtempo, flamenco, enka, forró, funk, fado, jip-hop, jazz, jive, lambada, marimba, reggae, rock’n’roll, salsa, samba, ska, soul, swing, tango, turbofolk ja valssi.

Nanosekunnit, mikrosekunnit, millisekunnit, sekunnit, minuutit, tunnit, päivät, kuukaudet, vuodet, vuosikymmenet, vuosisadat, olympiadit ja millenniumit.

Hengityksen ja sydämen rytmi, vuodenaikojen rytmi, puhe-, uni- ja liikerytmi, vuorokausirytmi, työn ja vapaa-ajan rytmi, elämänrytmi, rytmi kiihtyy, rytmi hidastuu, tehdä liikkeet tai asiat oikeassa rytmissä, maalauksen tai veistoksen rytmi, ja viivojen ja linjojen rytmi.

Olin joskus nuorempana konsertissa muusikko-ystäväni kanssa. Muistan hänen ihailleen suunnattomasti miestä, joka ymmärtämättään tanssi ja taputti konsertissa täysin väärään rytmiin. Ja syystä! Miten vaikeaa onkaan taputtaa väärin osumatta lopulta oikeaan rytmiin!

Väärä rytmi hidastaa, vaikeuttaa tai tekee asioista mahdottomia. Yritäpä kävellä siirtäen samanpuoleista jalkaa ja kättä samanaikaisesti eteenpäin! Samoin kaupungit tuntuvat mahdottomilta. Siksi pidän kaupungeista enemmän aamuyöllä kuin päivällä tai illalla – silloin kun ne ovat hitaita.

Mutta Pariisia ihailen. Juuri sitä romanttista kuvaa Pariisista, missä miehetkin istuvat katukahvilassa jalat sirosti ristissä taakse nojaten ja juovat café au lait ja karistavat savukkeen pöydällä olevaan lasiseen tuhkakuppiin. Ja pysähdyt tuohon kuvaan, ja mies – ja ehkä nainen – ovat tarkkoja, mutta muiden ihmisten ääriviivat pehmenevät – he liikkuvat liian nopeasti ja muuttuvat epätarkoiksi. Mutta nuo kaksi ovat paikallaan – eivätkä edes puhu toisilleen – he ovat sopeutuneet kaupungin rytmiin.

Rytmi saa minut pitämään myös ihmisistä, ja juuri rytmin puute tai ehkä ennemminkin väärä rytmi saa minut väheksymään toisia. Ei se että ihminen olisi lähtökohtaisesti huono – ihmiset harvoin ovat – vaan se, että hänen rytminsä on ristiriidassa omani kanssa.

Tästä esimerkkinä mainittakkoon muutama ystäväni, jotka saattavat vaikuttaa karkeilta, eivätkä aina tunnista tilanteen rytmiä – he saattavat puhua äänekkäästi kun muut kuiskaavat, ottaa kaksi palaa piirakkaa kun muut ottavat yhden, tai kaataa viinilasin täyteen kun se on kaikki mitä on jäljellä. Heidän tulkintansa rytmistä tai heidän rytminen välinpitämättömyytensä on ristiriidassa muiden kanssa. Silloin saatat huomaamattasi pidättää hengitystäsi, katsoa ensin heitä ja sitten muita, kuin tutkaillaksesi kiinnittivätkö he tähän huomionsa. Haluaisit ehkä sanoa jotain, mutta kyseessä on niin mitätön asia, että päätät olla hiljaa. Tunnet silti palan kurkussa niin kuin juuri ennen purskahtamista itkuun. Nielaiset poikkeuksellisen äänekkäästi ja mietit mahtoiko joku muu kuulla sen?

Hienostuneisuutta tai sivistystä ei ole se, että osaa valita oikealle ruokalaijille oikeat aterimet. Tai se, että tietää mihin juhla-asuun – frakkiin, sakettiin vai smokkiin – pukeutuu kuhunkin vuorokauden aikaan. Sen sijaan todellista hienostuneisuutta on tunnistaa kunkin tilanteen luontainen rytmi ja osata sopeutua siihen – kuin veden liikkeeseen. Olla kuin kala vedessä. Olla oma itsensä, mutta ilman, että muut kiinnittävät sen vuoksi sinuun huomionsa. Silloin karismaa on se, että osaa olla niin luonteva tilanteessa kuin tilanteessa, että muut alkavat huomaamattaan muuttaa omaa rytmiään sinun rytmiisi sopivaksi.

Nyt rytmin voisi rikkoa osallistumalla keskusteluun päinvastaisella tavalla kuin muut, keskeyttämällä taidekeskustelun ja aloittamalla uuden omista ruoansulatusvaivoistaan, tai puhumalla liian nopeasti kun muut puhuvat hitaasti. Tai rikkomalla teosten muodostaman rytmin, jättämällä jotain pois – aiheuttamalla tuntemuksen siitä, että tässä pitäisi olla jotain?